keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Treenailua

Koirakerhon harjoitukset olivat viime viikon tauolla ja siirtyivät nyt kesäaikaan. Päivä vaihtui myös samalla sunnuntaista keskiviikkoon, mikä onkin meille parempi.

Viime kerralla meille ehdotettiin siirtymistä toiseen ryhmään, mahdollisesti BH-ryhmään, jossa saisimme enemmään haasteita ja treeniä. Meidän ryhmässä, joka on arkitottelevaisuus ryhmä on meinaan parhaimmillaan yli kymmenen koiraa ja puolessa tunnissa ei montaa liikettä ehditä ottamaan. Juttelin vielä ennen koulutuksen alkua ohjaajien kanssa ja päätimme sittenkin mennä kokeilemaan tokoryhmään, koska siellä oli tilaa ja se kiinnostaa enemmän.

Nyt alamme siis Lunan kanssa keskittyä ihan toko liikkeisiin. Saa Lunakin vähän enemmän haasteita. Tosin tämän päivän treeneissä ei meinannut sujua edes sivullemeno, koska kenttä oli ihan märkä ja mutainen. Luna ei millään oisi halunnut istua ja keskittyi enemmän mudan ja ruohon syömiseen. No toivotaan, että ensi kerralla sujuu paremmin. Treeneistä sai kyllä irti paljon enemmän, koska ryhmässä oli vain neljä koirakkoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti