torstai 25. maaliskuuta 2010

Tuhotöitä ja lintujen jahtaamista

Luna ei ole tähän mennessä yksin ollessaan aiheuttanit kovin suuria tuhoja. Mattoja se on jonkin verran pureskellut ja yksi tyyny oli kerran silputtu. Tänään, kun tulin kotiin huomasin, että Luna oli päättänyt remontoida ovenpieltä. Ilmeisesti ollut vähän tylsää ja ylimääräistä energiaa. Tämän takia päätinkin lähteä Lunan kanssa vähän treenailemaan ja järvelle juoksemaan, että saisi vähän purkaa ylimääräistä energiaansa.

Ensin heiteltiin vähän palloa hangella ja sitten menimme kävelemään jäälle. Luna juoksikin innoissaan isoja kaaria jäällä, jossa oli helppo juosta, kun lunta ei ollut kovin paljoa. Huomasin kauempana jäällä varisparven, kun menimme jäälle, mutta Luna ei näyttänyt siitä välittävän. Luna lähti yhdessä vaiheessa taas juoksemaan luontani ja eipä kaartanutkaan enää takaisin vaan lähti juoksemaan kohti varisparvea. Siinä vaiheessa ei enää mitkään kiellot auttanut vaan Luna viipotti korvat hulmuten varisten luo. Siellä se kaarteli ja jahtasi variksia. Yritin huutaa Lunaa, mutta eihän se mitään totellut vaan jahtasi vaan variksia innoissaa. Ajattelin, että pitääkö tässä nyt sitten lähteä tarpomaan puoleen väliin järveä koiraa hakemaan. Koitin vielä huutaa Lunaa ja sainkin lopulta sen huomion itseeni. Huusin Lunaa uudestaan ja lähdin juoksemaan poispäin ja tulihan se karkulainen sieltä. Juoksi luokseni ja kävi maahan makaamaan läähättäen. Taisi ottaa voimille varisten jahtaaminen ;) Tämän jälkeen menimme vielä vähän harjoittelemaan käännöksiä.
Että tämmöinen ulkoilu tällä kertaa.

Tässä vielä ikuistus Lunan askartelusta, joita toivottavasti ei tule lisää.

sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Seuraamista ja täyskäännöksiä

Ollaan käyty Lunan kanssa aina sunnutaisin Järvenpään koirakerhon koulutuksessa. Tällä kertaa harjoiteltiin seuraamisessa oikealla ja vasemmalle kääntymistä ja täyskäännöstä.

Oikealle ja vasemmalle kääntymiset meni ihan mukavasti, mutta tuo täyskäännös on vielä vähän hakusesssa niin koiralla, kun ohjaajallakin. Hyväksi neuvoksi saatiin harjoitella kääntymistä aluksi ihan paikallaan. Pitänee kaivaa Salme Mujusen kirja, Tie tottelevaisuusvalioksi tuolta hyllystä ja katsoa mitä siinä oli tuosta täyskäännöksestä. Jos vaikka koittaisi ensin ihan ilman koiraa opetella kääntymään oikein :)

Lopuksi otettiin vielä luoksetuloa ja erityisesti haettiin koiran oikeaa paikkaa ohjaajan edessä. Onneksi sattui olemaan ihan perus koiran nappuloita palkkana, sillä meidän piti palkata koira pudottamalla palkka omasta suusta. Näin saatiin koira tarpeeksi lähelle ohjaajaa ja estetään koiran ehdollistuminen käsien paikkaan. Itse ainakin huomasin, että minulla on ollut tapana pitää käsiä jalkojen edessä luoksetulossa palkatessa ja kun pistin kädet sivulle eipä Luna tullutkaan ihan niin hyvin, kuin ennen. Eli pitäänee vaan ruveta pudottelemaan niitä nappuloita omasta suusta.

Tässä vielä kuva Lunasta tarkkailemassa pihan tapahtumia, kuvasta näkyy hyvin turkin tämänhetkinen väritys.

keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

Uimaharjoituksia

Viime kesänä Luna kahlaili vedessä, mutta ei vielä rohkaistunut uimaan. Lukuun ottama yhtä kertaa, kun liukui kalliolta veteen ja ui pätkän matkaa laiturille, josta ongin sen ylös :)

Koska kesään on vielä aikaa päätimme kokeilla Lunan kanssa Hyvinkään koirakylpylää, kun löytyi sopivat uimakaveritkin. Olemme nyt käyneet uimassa pari kertaa.

Ensimmäisellä kerralla meno oli Lunan mielestä välillä vähän liiankin jännää ja uimaopettajan piti rauhoitella Lunaa altaassa. Loppua kohti uinti alkoi kuitenkin sujua paremmin ja Luna ui jo vähän kauempana altaan reunasta.

Toisella kerralla uinti sujui jo paremmin. Luna ei tosin ihan itsekseen altaaseen hypännyt, mutta pienellä avustuksella haki veteen heitetyn lelun. Luna oppi myös kääntymään vedessä uituaan pari kertaa altaan päähän ja huomattuaan, ettei sieltä pääsekkään ylös.

Tarkoituksena olisi taas varata uusi uintireissu ja tällä kertaa ilman uimaopettajaa.

Tässä Luna ui ylpeänä lelu suussa :)